Palvelevaa kalakauppaa jo vuodesta 1989

Kalamesta on suomalainen kalatukku, joka lähti jo vuonna 1989 ennakkoluulottomasti mukaan kasvaville kalamarkkinoille. Vahvuuksiamme ovat kotimainen käsityö, osaava henkilöstö sekä tietenkin ekologisesti ja vastuullisesti tuotettu kala.

Yrityksen tarina

Kalamestan tarina alkoi Sörnäisistä, jonne Jyrki Einiö ja Juhani Larjos perustivat ensimmäisen toimipisteensä. Laadukkaan kalan tarjoaminen asiakkaiden tarpeisiin on ollut alusta asti yrityksen toiminta­periaatteista vahvin. Vuosien saatossa myynti vakiintui ja toiminta kasvoi. Päätimme laajentaa toimintaa ja parantaa asiakaspalvelua entisestään. Samat arvot ohjaavat yhä Kalamestan päivittäistä toimintaa, ja yritystoiminta on edelleen keskitetty samalle alueelle. Tänä päivänä Kalamesta on vahva valtakunnallinen toimija, jonka markkina-alueena on koko Pohjois-Eurooppa.

Tunnuslukuja

8M kg

Tuotanto

Tuotamme, hankimme ja jalostamme vuosittain yli 8 miljoonaa kiloa erilaisia kalatuotteita.

+50

Henkilöstö

Asiakkaidemme toiveita ja tarpeita varten, työllistämme tänä päivänä yli 50 kala-alan ammattilaista

99%

Kierrätysaste

Ympäristön huomioon ottaminen ja ekologisuus on keskiössä kaikessa tekemisessämme. Tuotanto­laitoksemme on varustettu modernilla aurinkovoimalalla ja hukkalämmön talteenotto­järjestelmällä.

Tuottajaverkko

Vastuullisena toimijana katsomme asioita pitkällä tähtäimellä. Vuosikymmeniä jatkuneet hyvät suhteet kalastajiin, raaka-aineiden toimittajiin ja kasvattajiin luovat kivijalan luotettavalle toiminnalle. Kaikki yhteistyökumppanimme ovat läpäisseet toimittaja-arviointimme ja arvioimme toimittajiamme säännöllisesti. Nopeat kylmäkuljetukset auttavat turvaamaan tuoreet tuotteet niin jatkojalostukseen kuin suoraan asiakkaillemmekin.